Koomikko Iikka Kivi pyydettiin puhumaan nuorten business-tilaisuuteen esimerkiksi työhyvinvoinnista. Hän ilmaisi kiinnostuksensa, mutta sanoi aikovansa kertoa millaista yrittäjyys todellisuudessa on ja  että yrittäjien tulisi nukkua enemmän sekä tehdä vähemmän töitä. Sitten olivatkin hukanneet Iikan meiliosoitteen.

Itse olen ollut yrittäjänä jo viidennessä polvessa. Tekemisen tapa ja malli periytyy siis varsin pitkältä ajalta. Työhyvinvointiin on panostettu aina, vaikka sitä ei välttämättä esiin niin tuotu. Kun yrittäjäperheessä joulukinkku paistetaan henkilökunnan huoneen uunissa, on perhe varsin sitoutunut yrittäjyyteen ja kaikkeen mitä se edustaa.  Meidän yrittäjäperheessä ympärillä oli ihmisiä jotka auttoivat.  Heidän tehtävänsä oli tehdä kaikenlaista sekatyömiehen hommaa, jotta vanhempani saivat keskittyä kaupan pitämiseen eli varsinaiseen työhönsä. Näiden tuki-ihmisten rooli oli näin myöhemmin ajateltuna myös osoittaa, että elämässä on tilaa pysähtymiselle ja rennosti ottamiselle.

Yrittämisen kulttuurissa paljon on toki muuttunut, mutta meidän vanhojen kardaanien uskomukset elävät jossain määrin edelleen. Huomaan ympärilläni olevien yrittäjien välillä käyvän aika syvässä vedessä, jopa uupumuksen äärellä. Silloin työhyvinvoinnin merkityksen todella ymmärtää. Eikä siinä mitään erikoista sinällään ole paitsi että he tuntuvat olettavan sen jollakin tavalla kuuluvan yrittäjyyteen ja ovat vähemmän alttiita hakemaan apua ja tukea.

Yrittäjille on olemassa apua ja sparrausta myös itsensä johtamiseen ja hyvinvointiin. Esimerkiksi yrittäjäjärjestöt tekevät hyvää työtä yrittäjän jaksamisen eteen. Samoin työeläkeyhtiöt järjestävät työhyvinvointivalmennuksia. Tosin tiedän, että varsinkin mikroyrittäjä on todella hankala saada näiden sinällään hyvien palvelujen ääreen. Työhyvinvointia ei priorisoida maksavien asiakkaiden edelle.

Iwello on työhyvinvointivalmennusten konkari. Iwello toteuttaa tänä syksynä jo kolmannen suuren suosion saaneen Yrittäjän hyvinvointivalmennuksen Keski-Suomen Yrittäjien kanssa. On ilo olla näin tärkeässä asiassa mukana.  Yrittäjän hyvinvointi on samaan aikaan täysin samanlaista  kuin muidenkin hyvinvointi ja silti täysin erilaista. Siinä on omat haasteensa ja vivahteensa kuinka saada yrittäjä itse ottamaan itsestään hyvinvoivan niskalenkin. Me yrittäjinä tiedämme miten yrittäjän hyvinvointi ja sitä kautta koko yrityksen työn tuottavuus rakennetaan. Työhyvinvointi tehdään yhdessä.

IWELLO yrittäjän hyvinvointivalmennus 2019 (2)